|
"Eiköhän tämä tuopin äärellä teorisointi ole tässä, peffat ylös penkistä ja mennään paikan päälle katsomaan." Tiberius tokaisee, ja alkaa muiden innoittamana penkoa olkalaukkuaan. "Mitäs täällä onkaan, ihan peruskamat... Alkemistin tulta, pari loitsukääröä, ötökkämyrkkyä. Ei tässä ole vielä ihan kauheaa arsenaalia ehtinyt keräämään"
Janira on selvästi hämmentynyt tiennäyttäjäalokkaiden innostuksesta siirtyä suoraan asiaan. Hän kuitenkin ravistaa päänsä selväksi ja katsoo sitten Mosuahia hymyillen. "Alue, minne olemme matkaamassa, on kentaurien omistamaa. Voitte kuvitella, mitä kentaurit pitävät sukulaisrotuisten käyttämisestä kuljetukseen..." Janira pyörittelee hieman silmiään, olettan Mosuahin itse päättelevän lopun.
"Mutta niin, tarvikkeista", puolituinen aloittaa, alkaen tyhjentämään oman reppunsa monia sopukoita. "Lienee sanomattakin selvää, että tämmöiselle matkalle kannattaisi hankkia vähintäänkin perusretkeilytarvikkeet: köyttä, valonlähde, ruokaa, tulentekotarvikkeet, parannustarvikkeet, mitä näitä nyt on. Lisäksi suosittelen ostamaan alkemistin tulta, vastamyrkkyjä, ja jopa pyhää vettä jos vain rahanne niihin riittävät."
"Enkä voi kyllin painottaa sitä kaikkein tärkeintä: muistiinpanoja! Kirjoittakaa ylös paperille kaikki mitä havaitsette ja huomaatte. Siltä varalta, että kirjoitustarvikkeet ovat, öh, unohtuneet teidän ostoslistastanne, minulla on vino pino paperia, kyniä ja mustetta. Voitte ottaa siitä ihan vapaasti." Janira ottaa kokonaisen riisin nipun paperia ja nostaa sen raskaan pinon vaivoin pöydälle, asettaen sitten läjän kyniä ja mustepulloja sen vierelle.
"Tärkeintä on, että olette varautuneet miltei mihin tahansa. Eli mitä jos se luolasto onkin veden vallassa? Entä jos joudumme kiipeämään jyrkännettä ylös? Suosittelen teitä kaikkia hankkimaan kaikki kuvittelemanne tarvikkeet, mutta älkää toki ihan kaikkea aina tuoko mukaanne, se turhaan hidastaa. Esimerkiksi osirionilaiset aavikkokuteet ja rantabikinit jättäisin ihan suosiolla kotiin!" Janira hihittää lopuksi.
|
Alistina vilkaisee omaa reppuaan kohti. "Minulla on perustarvikkeet mukana. Köyttä, tulivehkeet, pyyhe, sen sellaista." Hän vilkaiseen sitten muistiinpanovälineitä mutristellen suutaan. "Ja jättäisin kirjoittamisen sellaiselle, joka osaa sen paremmin." puoliörkki sanoo sitten vaimeasti. Alistina ei ole koskaan oppinut kirjoittamaan tai lukemaan täydellisesti, mutta pärjää taidoillaan välttävästi.
|
|
Moeki kuuntelee tehtävänjakoa ja muiden kysymyksiä, mutta hänellä ei ole mitään erityisempää lisättävää. Hän käy myös läpi lukuisia varusteitaan ja yrittää vielä järjestellä niitä. ”Ehkä en ota sitten jakkiani mukaan...” hän sanoo, kun Janira selittää kentaurien suhtautumisesta kavioeläintyövoimaan. ”Minulta löytyy aika paljon kaikkea... Happoa ja muita en ole vielä kerennyt kovasti... Tein niitä itse ennen mutta nyt ei ehdi...”
Moeki virnistää Janiran kommentille bikineistä. ”Mutta jos luolat ovat veden alla, bikinithän olisivat ihan hyvä vaihtoehto!” hän toteaa. ”Nämä minun vaatteeni kyllä käyvät uima-asusta. Täällä on niin kuuma. Minulla pitäisi olla myös snorkkeli. Vedenpitävää paperia ei kyllä ole, onko sellaista olemassakaan? Mutta minä voin kyllä muuten tehdä muistiinpanot, olen tehnyt sitä aiemminkin. Muste taitaa kyllä olla loppunut”, hän sanoo ja vertailee Janiran mustepulloja.
|
Mombasa hamuaa nipun paperia ja mustepullon, sulloen ne reppuunsa. "Jos mul ois rahaa, voisin hommatakin alkemistin tulta ja muuta vänkää, mut tää on oikeesti mun mahis tehä vähän massii, joten tuuril sä väistät sonnilauman sorkatki." hän mölisee, ennen kun nappaa taas sarven kouraansa ja lähtee hakemaan lisää ööliä kitaan hukutettavaksi.
|
"Jopa jotakin, velho, jota loputon teoretisointi ei kiinnosta..." Meilin ajattelee Tiberiuksesta. Ehkä arvioin hänet väärin... Tai no, ainakin joltain osin."
Paladiini nousee seisomaan, ja venyttelee ohimennen, ennen kuin siirtyy penkomaan tuolin selkämykselle ripustamaansa seikkailijanvyötä, muiden tehdessä omia inventaarioitaan. Huonossa asennossa nukutun yön aiheuttama pieni niskakipu ei vain tunnu taittuvan. " Tyypillinen tehtävää edeltävä yö, siis", tianilainen nainen miettii alistuneen huvittuneena, ennen kuin jokin Moekin sanoma kiinnittää hänen huomionsa.
"Onko sinulla...jakki?" nainen kysyy silmin nähden hämmästyneenä. "Olen joskus kuullut niistä, mutta millainen eläin se tarkalleen oikein on?" paladiini kysyy uteliaasti, ennen kuin ravistaa äkkiä päätään ja toteaa tatuoiduin kasvoin valjusti hymyillen: "Anteeksi, harhaudun aiheesta... Piti sanomani, että minulla on jonkin verran näitä ylimääräisiä..." Nainen latoo pöydälle varovaisesti happoa, alkemistintulia ja pyhää vettä. "Ottakaa toki, nopeamminhan ne saadaan käyttöön taistelussa, jos niitä on useammissa käsissä. Enkä ole sitä paitsi koskaan ollut erityisen tarkkakätinen heittäjä...", Meilin lopettaa hieman pahoittelevaan sävyyn.
|
|
”Jakit ovat vuorilla ja kylmässä eläviä isoja eläimiä, niillä on käyrät sarvet ja tosi paksu turkki”, luennoi Moeki, kun Meilin kysyy jakeista. ”Hmm... Näin Cheliaxissa lampaita, ne ovat vähän samankaltaisia, mutta lampaat ovat pienempiä ja pyöreämpiä. Voit tulla katsomaan sitä, jos haluat.”
Moeki tarkistaa rahatilanteensa ja toteaa, että on aivan auki. ”Minulla ei ole enää rahaa ostaa mitään, mutta eiköhän minulta melkein kaikkea löydy... Voin toki tulla kauppaan mukaan auttamaan ostoksissa! Jostain saattaisi löytyä emästäkin, se on melkein samanlaista kuin happo, mutta tehoaa oikeasti happoisiin olioihin. Kuitenkin, voisin ottaa noista pari. Annan ne tietysti takaisin, jos niitä ei tällä reissulla tarvitakaan.” Moeki ottaa Meiliniltä yhden happo- ja yhden tulipullon.
Siinä missä Tiberius ei pahemmin teoretisoi, Moeki kyllä selittää mitä nyt sattuukin tietämään. Hän tosin puhuu lyhyesti ja sanoo vain sen, mikä kustakin aiheesta on tarpeellista.
|
|
"Jep jep, kaipa näistä puhuttiin peruskoulutuksessa. Aikasemmin oli vähän heikosti massia ostella kaikkea tollaista. Mutta jos oikaistaan kauppakadun läpi, niin mä teen pienet ostokset." Tiberius lainaa Janiran pinosta kynän ja paperin, ja kirjoittaa ostoslistan itselleen.
Osta:
Soihtukivi
Meren kosketus -juoma
Vahapäällysteinen sieni
Vastamyrkkyä
|
|
Mombasa palaa pöytäseurueen luo sarvi täynnä elämän nektariinia ja kolikkopussi entistä kevyempänä. Kuullessaan Moekin puhuvan jakista hän tuhahtaa ensin epäuskoisena, mutta pian jo vaatii päästä näkemään moisen vuorien alkuhärän: "Et sul on semmonen karvanen sorkkaeläin, tääl iha kaupungis? Mä tahron kyl sen jalon olennon nähä. Kippis, sille ...ja sulle!". Juomaa läiskähtää jälleen lattialle, mutta suurempi siivu vielä Mombasan kurkkuun.
|
|
"Minulla on..." - Mosuah aloittaa nykiessään reppuaan auki - "kaikkea tällaista näköjään", hän lopettaa, kääntää reppunsa ylösalaisin pöydälle ja syöksähtää sitten alas kierineen pillin perään. "Perhana... Mitenkäs se nyt tuonne..."
"Suosittelivat suurloosilla tätä pakkausta. En ehtinytkään vielä tarkemmin perehtyä, että mitäs kaikkea täältä löytyykään. Kas, lankaa, sillehän voi olla käyttöä. Ja makuupussikin!", mies huudahtaa iloisen yllättyneenä.
"Rahatilanteeni on tällä hetkellä varsin heikko. Meilin, ottaisin mielelläni sinulta muutaman tuollaisen heittopullon matkaan jos se vain sopii. Koetan pärjätä ilman norkkelia tämän reissun, mutta mennään toki kauppakadun kautta kun teillä näkyy olevan paljonkin ostettavaa. Niin, ja minuakin kiinnostaisi nähdä tämä... jakkiko se oli nimeltään? Jos sillä on paksu turkki, niin eikö sen ole kovin kuuma tällaisessa ilmastossa?", Mosuah kysyy ystävällisesti hymyillen.
|
|
"Totta kai, totta kai" Meilin sanoo Moekille ja Mosuahille, viittoen kannustavasti näiden poimiessa pullokasasta muutamia pulloja. Jäljelle jääneen pyhän veden nainen palauttaa takaisin seikkailijanvyöhönsä, vilkaisten silmin nähden paheksuvasti olutta samanaikaisesti sotkuisesti juovaa puoliörkkiä.
Kääntäen katseensa takaisin pöydälle, paladiini katselee ammatillisen uteliaasti Mosuahin pakkauksen sisältöä sen levitessä pöydälle, virkkoen: "Kauppiaiden kekseliäisyys aina vain uusien myytävien asioiden suhteen ei lakkaa koskaan ihmetyttämästä minua... Paljonko tälläinen maksoi?"
Mwangilaisen kommentoidessa rahatilannettaan Meilin nyökkäilee myötätuntoisesti: "Ymmärrän kyllä tilanteesi varsin hyvin Mosuah, omakin varallisuuteni on melko lailla sijoitettu jo aseisiini. Tosin, ehkä sen snorkkelin voisin minäkin ostaa... Kenties jotain muutakin, jos tulee vastaan", paladiini lopettaa tuumivasti. "Mutta mennään kaikin mokomin katsomaan Moekin jakkia ensin! Liian pitkään ei tietenkään sovi viivytellä ennen lähtöä", paladiini lisää kiireesti hieman syyllisen oloisena.
|
|
Moeki käy kauppareissun päätteeksi viemässä halukkaat katsomaan pikaisesti jakkiaan Suurloosin talleille. Jakki on iso, hyvin pitkäkarvainen ja hieman mutainen mutta ei erityisemmin haise. ”Varmasti sillä on kuuma, niin kuin minullakin. On se pari kertaa suunnistanut suoraan jokeen tai mutalätäkköön kylpemään vastalauseistani huolimatta. Näyttää kuitenkin pärjäävän.” Hän heittää sankollisen vettä otuksen päälle, ja se näyttää pitävän siitä.
|
|
"On se iso...Syö varmaan parinkin hevosen edestä?" Meilin toteaa kunnioittavasti. "Kuuma tässä alkaa olla kyllä itse kullakin..." paladiini mutisee haarniskassaan, ottaen esiin pitsireunaisen nenäliinan ja taputtellen sillä kevyesti otsaasa ja poskiaan.
"Toisaalta, jos valita saa, niin kuljen kyllä mieluummin Sarenraen vakaan auringon alla kuin ailahtelevaisen Gozrehin armoilla... Ei sillä, että olisin tosin kovin paljon seikkaillut villeillä erämailla. Onko teillä muilla paljonkin kokemusta tämäntyyppisistä tehtävistä?" nainen kysyy, katsahtaen uteliaasti muihin, taitellen nenäliinan samalla säntilliseksi neliöksi.
|
|
Mombasa pysähtyy tuijottamaan jakkia kuin jotakin mystistä olentoa. Näyttää että hän alkaisi tekemään suorastaan palvovia eleitä tämän epäjumalan edessä, mutta ilmeisesti omaa juuri sen verran sosiaalista arvokkuuden käsitettä, että ihan siihen asti ei mennä. "Ole sie siunattu Moeki kun tälle pyhälle otukselle annat huolen pitoo ja rakkaut. Se on niin komee, niin vahva, niin pysäyttämätön! Enkä tommost koskaa nähny siel mist tuun.", Mombasa ylistää niin jakkia kun sen palvelijaakin. Hän yrittää lähestyä jakkia leperrellen yllättävän kiltin oloisena maskinsa takana, olentoa paijatakseen.
|
|
Moeki hymyilee tovereilleen, kun he kommentoivat jakkia. ”Jaa...? Minä en oikeastaan tiedä hevosista mitään. Niitä ei ole synnyinseudullani”, hän vastaa Meilinille. ”Minä pitäisin enemmän sateesta! En osaa oikein sanoa tehtävän laadusta. Ensin juoksentelin ympäri Absalomia tekemässä ties mitä pikkunakkia, ja sitten jouduinkin Osirioniin, no, tekemään suunnilleen samaa. Tämä nykyinen tehtävä tuntuu vähän erilaiselta, kun pitää kaupungin ulkopuolelle mennä.”
Jakki töllöttää Mombasaa epäillen, mutta kotieläimenä ei kuitenkaan rupea riehumaan. Sen sijaan sitä kyllä kiinnostaa Mombasan panssarille läikkynyt olut, jota se yrittää kielellään maistella.
Moeki on hieman huvittunut, kun hänen mielestään niin tavallinen eläin irrottaa Mombasasta kovat kehut. ”No kiitos. Hanki ihmeessä oma, jos pääset käymään Hillcrossissa. Tai kyllä niitä varmaan muualtakin pohjoisesta löytyy”, hän vastaa, edelleen hymyillen.
Janira lyö kätensä yhteen, iloisena tiennäyttäjien keskustellessa tarvikkeistaan, ja samalla ollen hieman huvittunut koko ryhmän äkillisestä tarpeesta hankkia kullekin snorkkeli.
"No, nyt kun olemme valmiita, voimme alkaa tekemään lähtöä vuorillepäin. Pakatkaa reppunne tiiviisti, ettehän halua jättää peräänne tavaravanaa!" puolituinen virkkoo iloisena ja hypähtää pois pöydältä, johdattaen ryhmää eteenpäin. Ryhmän, tai vähintään parin jäsenen, mielenkiinto jakkeihin tosin ohjaa tiennäyttäjiä poikkeamaan kauppabazaarin lisäksi myös suurloosilla. Janira myöntyy lyhyeen visiittiin; monihan joutuu mennä vaihtamaan muunmuassa panssarin päälleen lähtiessään vaaralliseen erämaahan.
Janira itse ei tule ihmettelemään jakkia; hän on nähnyt maailmaa jo hieman enempi, eikä jakin näkemisessä olisi hänelle mitään uutta. Hän odottaa hivenen kärsimättömänä suurloosin portin edustalla muiden mahdollisten tiennäyttäjäkollegoiden kanssa.
"Ette koskaan kertoneet toisillenne, mitä oikeasti osaatte", Janira toteaa niille, jotka jäivät. "Itsehän opiskelin sitä tätä ja tuota. Taistelua, loitsuja, tietoa, kuullut kaikenlaista ja osaan kaikenlaista. Retoriikkaa ja varsinkin sitaatteja hienoilta legendaarisilta tiennäyttäjiltä!"
|
|
"Tämä oli, ööh, 12 kultaa muistaakseni. Melko tyyris mutta onhan tuossa tavaraa aika lailla", Mosuah vastaa Meilinille ennen kauppa- ja jakinkatselureissua.
Moekin jakkia Mosuah katselee ihmeissään. Enpä ole tosiaan moista otusta ennen nähnyt. Mahtaa sen tosiaan olla kuuma. Huhhuh, hän tuumii, ja tokaisee sitten: "Komea eläin. Paljonko tuo mahtaa syödä?"
Mombasan ihasteluille Mosuah hymyilee leveästi, ja vastaa sitten Meilinin kysymykseen: "Minulla ei ole vielä oikeastaan minkäänlaista kokemusta tällaisesta tehtävästä, eikä kyllä oikeastaan muistakaan. Vielä. Teillä muilla tuntuu olevan homma jo enemmän hanskassa, niin saatan sitten katsoa mallia ja tehdä perässä - toivoakseni se ei haittaa. Paikkailen sitten Gozrehin ja esi-isien avulla haavojanne jos niitä tulee."
|
|
Alistinaa ei eläimet erityisesti kiinnosta, jakit eikä muutkaan. Hän kävi tekemässä ostoksensa ja tuli takaisin portille reppu selässään ja vasara nojaten maata vasten. Hän on vetänyt jo panssarin päälleen, ja nahkatakin panssarin päälle viemään huomiota muualle. Puoliörkki kerää pituudellaan katseita osakseen, muttei välitä niistä nyt. Alistina kääntyy katsomaan puolituista tämän puhuessa. "Tuota, en nyt tiedä auttaako sinulle kertominen, mutta olen ollut seppä ja osaan käyttää aseita. En erityisesti opiskellut mitään, olen huono lukemaan."
|
|
"Ei tietenkään haittaa", Meilin vakuuttelee kiireesti Moshualle, nostaen tosin kulmiaan mwangimiehen jatkaessa ja kallistaen päätään kysyvästi: "Gozrehin ja esi-isien...? Kotimantereellanikin historiaa ja esi-isä pidettiin - tarkoita, pidetään - suuressa arvossa, mutta käsittääkseni esi-isät eivät kuitenkaan suuresti sekaantuneet tämän maailman asioihin. Millainen yhteys sinulla oikein on heihin? Ja heillä sinuun?" nainen kysyy uteliaasti, ehkä aavistuksen terävästi.
|
|
”Kyllä se yhden tuollaisen paalin syö päivässä”, sanoo Moeki ja osoittaa varastoitua heinää. Hän silittää hetken jakin naamaa ja kuuntelee sitten Meilinin ja Mosuahin keskustelua. Hänellä itsellään ei ole lisättävää, mutta hän haluaisi oppia lisää. ”Lähdetäänkö? Voit kertoa lisää matkalla portille”, hän sanoo Mosuahille.
"Niin, puhuitkin, että isäsi oli pakottanut sinut tiennäyttäjiin?" Janira kysyy uteliaana. "Älä suotta murehdi, ajan myötä nämä hommat oikeasti oppii. Kronikkain taittajat ja muut istuvat päivät pitkät vain istuen ja niitä töitä tehden, tietävät kaiken niistä kirjoista, mutteivat ole itse niitä asioita koskaan kokeneet. Kunhan sinä tunnet olosi hyväksi retkillämme ja tiedät tekeväsi oikein, se on tärkeintä."
Janira selvästi taputtaisi Alistinaa olkapäälle, mutta ei sattuneesta syystä yllä.
Kotvasen odoteltuaan Moeki, Meilin, Mombasa ja Mosuah viimein saapuvat suurloosin portille. Kärsimätön Janira ei ole ollut odottelusta hirveän mielissään, painottaen heillä olevan nyt kiire saavuttaa luolasto huomenna viimeistään, täyden kuun aikaan.
Matka kohti luolien sijaintia on ensimmäisen päivän ajan mitäänsanomaton lukuun ottamatta hienoja maisemia. Polku johtaa ensin Absalomin muurien toiselle puolelle, missä alkuun on suuria viljelysmaita ja laitumia. Sitten pieni tiheämpi metsä, ja alkavata Hautakummut; suunnaton alue Absalom ulkopuolella, joka on täynnä muinaisten asemasotien raunioituneita linnakkeita ja katapultteja. Monet valtiovallat ovat historian saatossa yrittäneet murtaa maailman suurimman kaupungin vahvat muurit, mutta kerta toisensa jälkeen epäonnistuneet. Janira on syystäkin innokkaana kertomassa kaikkea Hautakumpuihin liittyvää, ja vastaa kysymyksiin perinpohjaisesti.
Ryhmä pääsee Hautakumpujen alueen ohitse ilman häiriöitä, ja alkaa nousta korkeammalle vuoristoon. Kun ilta alkaa saapua ja aurinko laskea länteen, Janira pysäyttää kulkueen ja osoittaa heidän leiripaikkansa. Se on lähellä näköalamaista kielekettä, mistä näkyy niin kaukana siintävä meri kuin vilkkaan Absalomin kaukaiset satamavalot. Näky on henkeäsalpaava, ja Janira jääkin monesti tuijottamaan kuvauksellista maisemaa.
|
|
Paladiini laskee repun selästään, huoahtaen helpotuksesta. Aamuinen niskakipu ei enää vaivaa, mutta raskas nousu tuntuu jäykistyneissä pohkeissa. Vetäen keuhkojen täydeltä raikasta vuoristoilmaa sisäänsä, Meilin nauttii avautuvasta maisemasta, katsellen kuitekin hieman surumielisenä, kuinka Sarenraen mahdin maanpäällinen symboli laskee väjäämättömästi kohti taivaanrantaa. "Älköön mikään paha meitä pimeän aikana kohdatko", nainen mutisee rituaalinomaisesti enemmän itselleen kuin muille, koskettaen otsaansa tatuoitua symbolia.
"Huh, siinä oli jonkin verran nousua, mutta näköalassa ei tosiaankaan ole valittamista" paladiini toteaa aavistuksen voipuneesti hymyillen, kääntyen seurueen muiden jäsenten puoleen ja alkaen ottaa katanaa lukuunottamatta muita esillä olevia aseitaan pois yltään, laskien ne reppunsa viereen. Saatuaan kilinän säestämän aseistariisumisensa päätökseen, nainen kyykistyy ja alkaa penkoa repustaan esille jo aiemmin avaamaansa kuivamuonapakkaustaan."Osaako joku muuten sanoa, kuinka korkealla merenpinnan yläpuolella olemme tällä hetkellä?" hän kysyy, vilkaisten muita uteliaasti ja jatkaen: "Ja millaiset vartiovuorot asetamme yöksi?"
Suoristautuen takaisin ylös kuuntelemaan muita, nainen pontevasti pureskelee sitkeähköä kuivalihan palasta, vilkuillen samalla joutilaasti, näkyykö paikalla jälkiä muista retkeilijöistä tai vuoren alkuperäisasukkaista.
|
|
Mombasa on päivävaelluksen aikaan ollut yllättävänkin hiljainen, muutamaa murahdusta ja kivahdusta lukuunottamatta. Ilmeisesti maiseman laajuus, jylhyys ja murtuneiden sotakoneiden mahti ovat tehneet vaikutuksen.
Leiripaikalla Mombasa toikkaroi aikansa reppuselässä, eipä se häntä paljon rasita. Hän tutkii laiskasti myös ympäristöä, ilmeisen halukkaana tavata joitakin paikallisia puol'eläimellisiä asukkaita, ovat ne sitten petolinnun tai hevosen sukua.
|
|
Mosuah on turissut patikoinnin lomassa niitä näitä ja kysellyt alueen luonnosta. Illan tullen hän palaa eiliseen keskusteluun Meilinin kanssa.
"Esi-isät ja metsien henget kulkevat seurassamme koko ajan, vaikkemme heitä näkisikään. He ovat se voima, josta taikuuteni kumpuaa. Esi-isät vaikuttavat siis hyvinkin paljon maailmaan, sillä he toimivat meidän kauttamme.", Mosuah selittää. Miehen äänessä on kunniottava sävy, ja hän vaikuttaa innokkaalta kertomaan lisää, mutta palaa sitten asiaan.
"Voin ottaa ensimmäisen vartiovuoron, jos se sopii teille muille", hän tokaisee, ja vilkaisee sitten tarkasti ympärilleen.
"Olemme tällä hetkellä noin kahden kilometrin korkeudessa, Meilin. Sopiva korkeus ihmiselle, vaikka puita täällä saisi kyllä kasvaa enemmän. Tunnen oloni jotenkin paljaaksi näin avoimessa maastossa. Hengetkään eivät ole täällä niin vahvasti läsnä kuin yleensä", Mosuah sanoo totisena.
"Tokkopa nyt kahden kilometrin korkeudessa", Janira toppuuttelee Mosuahin toteamuksia. "Yhden kilometrin, luulisin. Kahdessa alkaisi jo happi loppua veden äärellä asuvalta, puhumattakaan kidusmieheltä! Kieltämättä tuo järjettömän korkea huippu", puolituinen jatkaa, osoittaen kohti pohjoista, missä hurjan korkea vuori siintää kauempana horisontissa. "Arazlant Mox vääristää korkeuskäsitystä."
"Jaetaan vahtivuorot tasan, se on hyvä tapa, siten kaikki saavat riittävästi unta eikä kukaan lähde uuteen päivään puoliavoimin silmin!"
|
|
Meilin näyttää pureskelevan mwangilaisen vastausta yhtä aikaa sitkeän lihanpalan kanssa. Pienen hetken kulutta hän nielaisee hiukan työläänoloisesti suunsa tyhjäksi ja nyökkää Mosuahille: "Pystyn samaistumaan tuskaasi, vaikkakin itse kaipaan enemmän päivänvaloa kuin metsäisiä tantereita... Omasta puolestani voisin ottaa viimeisen vahtivuoron - jollei kenelläkään ole mitään sitä vastaan? - olen joka tapauksessa tottunut menemään varhain maate ja heräämään ennen auringonnousua". Jälkimmäisen lauseen nainen kohdistaa epävarmasti kaikille lähistöllä oleville.
Paladiini vilkaisee maisemaa uudemman kerran Janiran puhuttua. "Tältä siis näyttää kilometrin korkeudessa...? Ajatella! No, koska puuta ei ole, kuten Mosuah sanoit, emme varmaankaan tee tuliakaan." Tianilainen huokaisee, ennen kuin lisää asiallisesti: "Yöt ovat näillä korkeuksilla ilmeisesti kylmiäkin? Lienee siis parasta, että nukumme tarpeeksi lähekkäin lämpiminä pysyäksemme... Ainakin, jollei kukaan kuorsaa" - syrjäkarein nainen vilkuilee sivummalla toikkaroivaan Mombasaan - "tai kävele unissaan", hän päättää, luoden vakaan silmäyksen Tiberiukseen.
"Paras varmaankin käsitellä aseet, jos yöstä tulee vielä kosteakin", toteaa nainen sitten puoliksi itselleen, hieman tympääntyneen kuuloiseen äänensävyyn, istahtaen risti-istuntaan ja vetäen katanansa huotrastaan polviensa päälle lepäämään. Jostain reppunsa syövereistä sirot sormet taikovat esiin ehtymäisillään olevan pullon aseöljyä, jota paladiini alkaa rutinoituneesti sivellä aseen terälle. Pohtivasti hän katsahtaa Mosuahia, aloittaen varovaiseen sävyyn: "Mitä kerroit esi-isistäsi vaikutti kiinnostavalta... Hehän olivat joskus kuolevaisia, eikö totta? Ovatko he nyt jumalia? Käsitykseni on, etteivät tavallisten kuolevaisten sielut kuolemansa jälkeen, jäivätpä he sitten tänne maailmantasolle tai siirtyivät seuraavalle, pysty jakamaan tähän maailmaan muuta voimaa kuin viisauttaan - mikä toki on suuri lahja sekin", nainen lisää kunnioittavaan sävyyn.
"Toivon, että kysymykseni eivät ole loukkaavia", paladiini toteaa anteeksipyytävästi puheenvuoronsa päätteeksi, nutturoidun pään painuessa pieneen kumarrukseen. Katana sujahtaa huotraansa teräksisen sihahduksen saattelemana ja Meilin kurottautuu ottamaan lyhytmiekkansa käsittelyyn seuraavaksi, tummien silmien mittaillessa selvästi varovaisesti Mosuahin reaktiota, joskin paladiini vilkaisee samalla, mitä muut seurueen jäsenet puuhailevat.
|
|
Tiberius heittäytyy selälleen maahan heti kun Janira on kertonut että tähän jäädään leiriin. Edelliselle keikalle oli sentään kuljetus, ei hän arvannut että tästä tulisi tällainen pirullinen kiipeilyretki. Onneksi tahti oli sentään hidas, kevyessä varustuksessaan Tiberius kuitenkin kävelee aika paljon nopeammin kuin lyhytjalkaiset tai haarniskoidut toverinsa.
"Mä ottaisin kans mielellään ekan tai vikan vahtivuoron. Pitäisi saada riittävästi unta palloon että jaksaa aamulla päntätä loitsut. Tietysti jos meillä ei ole hirveä kiire heti aamusta, voinhan mä ottaa kakkosvuoronkin"
Meilinin kommentti saa velhon pomppaamaan pystyyn, ja hivuttautumaan paladiinin vierelle. Kenties hän tulkitsi väärin naisen katsetta, tai on sitten muuten vain hyvin sinnikäs. "Toki, kannatan ehdottomasti lähekkäin nukkumista. Meilin, mehän voimme vaikka jakaa makuupussin. Pysymme taatusti lämpiminä..."
|
|
Alistina on kulkenut joukkion perässä ihmetellen jyrkkeneviä maisemia. Hän on helpottunut siitä ettei Mombasa ole kiinnostunut toisesta örkkiverisestä, ja on ollut muutenkin asiallisesti reissun alkupätkän.
Leiripaikalla Alistina laskee reppunsa sopivaan kohtaan ja jysäyttää vasaran nojaamaan maahan hamarallaan. Hän irroittaa kukrin vyöltään ja laittaa sen nätisti lappeelleen nojaamaan reppuun, ja alkaa availemaan panssaria pois päältään. Panssari on hivenen liian pieni ja puoliörkki henkäisee helpottuneena saadessaan sen pois puristamasta. Viileä ilma tosin yllättää lyhythihaisessa paidassa olevan sepän, ja hän alkaakin kaivelemaan repustaan parempaa paitaa ylleen.
Kuunneltuaan hetken Meilinin ja Mosuahun keskustelua, hän samalla ihailee ja surkuttelee Meilinin uskon lujuutta, itse uskomatta minkään sortin jumaliin. Hän ei kuitenkaan puutu keskusteluun, eihän se hänelle kuulu.
Alistina vilkaisee Tiberiusta nenäänsä nyrpistäen. Taidan nukkua keskenäni.. Ääneen hän sanoo kuitenkin vain "Voin ottaa vuoron keskeltä, näen hämärässä niin jos täällä ei tule pilkkopimeää niin ei tarvitse pitää valoa."
|
|
Moeki vaeltaa jokseenkin hitaasti ellei joku kanna hänen säkkiään ja reppuaan. Hän ei kuitenkaan pyydä apua suoraan, koska kykenee kantamaan kamansa yksinkin. Ainakaan nyt ei tarvota lumessa! Hänen päälleen kiskomansa niittinahkapanssari taas on joka tapauksessa suunnilleen läpimärkä hiestä. Ryhmän päästyä leiripaikalle hän availee panssaria, jotta se kuivuisi, mutta ei ota sitä pois päältään.
Moeki kuuntelee muita hymyillen ja antaa oman vastauksensa vartiovuorokeskusteluun: ”Minulle kelpaa mikä vain vahtivuoro, mutta en näe pimeässä enkä oikein hämärässäkään.” Sen jälkeen hän kuuntelee Meilinin ja Mosuahin esi-isäkeskustelua.
Tiberiuksen kommentti sen sijaan aiheuttaa pienen naamapalmutuksen. Ei olla kovin tahdikkaita, ei. Eipä kyllä Moekikaan aina. ”Ei täällä kyllä niin kylmä ole, että yhteen pitäisi käpertyä! Tai no... ehkä vain meidän pohjalaisten mielestä”, hän lisää, kun muistaa, että muut ovat ilmeisesti kotoisin etelämpää. ”Mutta voin toki jakaa ruumiinlämpöäni sitä tarvitseville”, hän sanoo ja katsoo Tiberiusta.
|
|
Keskustelu etenee liian nopeasti ja vaiheilevasti että Mombasa näyttäisi täysin ymmärtävän sen kulkua, hän kuitenkin mörähtää: "Mää kans nään pimees ja voin sillo vartoo hereillä. Ehkä mä voisin kans vähän hyräil ja pitää pahat henget pois meitin leiriltä. Mun vieres voi koisaaki, se ois mukavaa, tulis oma lapsuus mieleen, ennen ku.. no mhhmmm."
Jälkimmäinen ehdotus ei ehkä tunnu niin mielekkäältä jos havaitsee aina Mombasan läheisyydessä vellovan myskin tuoksun.
|
|
"Esi-isillämme on enemmän voimaa kuin saatat kuvitellakaan, ystäväni, mutta eivät he jumalia sentään ole", Mosuah sanoo Meilinille hymyillen. "Kysymyksesi eivät ole loukkaavia, opastan mielelläni toisia tämän maailman ja tuonpuoleisen saloihin. Se on shamaanin tehtävistä tärkein. Olet varmasti joskus tuntenut selittämättömiä vilunväreitä, tai tunnetta siitä, että joku tarkkailee. Silloin tiedät, että henget ovat voimakkaina paikalla", hän sanoo katsoen Meiliniä tarkasti. Viileä ilta saa mwangilaisen karvat pystyyn, ja hän hieroskelee käsivarsiaan tarinoinnin lomassa. Hetken päästä mies penkoo repustaan makuupussin ja nostaa sen peitoksi päälle. Hän hymähtää, ja tokaisee sitten: "Täällä kylmänväreet taitavat kylläkin johtua tästä tuulesta. Eikö sitä nuotiota voisi kohentaa vielä hieman?"
|
|
Meilin kohottaa kulmiaan kysyvästi ja hieman epävarmasti Mosuahin puhuessa nuotiosta, jota paladiini ei ainakaan itse näe paikalla. "Elääkö mwangilainen mahdollisesti kahdessa todellisuudessa yhtäaikaisesti...?" Miehen puheiden perusteella henkien oma todellisuus normaalin todellisuuden rinnalla ei paladiinista kuulosta aivan tuulesta temmatulta.
Meilin ei oikein tiedä, miten shamanismiin pitäisi suhtautua. Toisaalta ajatus hyväntahtoisista esi-isistä valvomassa jälkikasvuaan tuntuu sydäntä lämmittävältä, mutta toisaalta, verrattuna Sarenraen jumaluuden täydellisen olemuksen valoon ja kaikenläpäisevään kirkkauteen, miten henkiä seuraavat saattoivat koskaan olla varmoja, etteivät inhimilliset ja siten väistämättä epätäydelliset henget vain johtaneet seuraajiaan harhaan..? Nainen on juuri muotoilemassa ajatuksiaan sanoiksi, kun Tiberius ryhtyy hieman liian tuttavalliseksi Meilinin makuun.
"Minun makuupussissani on valitettavasti tilaa vain yhdelle, Tiberius", paladiini toteaa maagille iltailmaa koleammin, pitäen öljytyn lyhytmiekkansa vielä ulkona huotrastaan. "Sitä paitsi nukun muutenkin yleensä levottomasti, kerrankin tulin unissani vahingossa potkaisseeksi muuatta lähistölle sattunutta polunlöytäjänkokelasta erittäin arkaan paikkaan... Enkä suurin surminkaan halua häiritä lepoasi, jotta ehdit valmistella loitsusi. Itse asiassa"- nainen lisää aavistuksen vähemmän pisteliäästi, vilkaisten Janiraa ja kahta puoliörkkiä kysyvästi - "meillä lienee jo sen verran vartijoita, että voinet rauhassa nukkua (erittäin kaukana minusta) ja pääsemme ajoissa kohti määränpäätämme. Mutta jos lämpöä kaipaat, niin tartu toki Moekin ystävälliseen tarjoukseen!" Meilin päättää puolituiseen päin nyökäten ja hymyillen lämpimästi.
Huomaten puolituisen olosuhteisiin nähden varsin kevyen vaatetuksen paladiini ei voi olla kysymättä uteliaasti: "Kuinka kylmä siellä pohjoisessa yleensä ottaen oikein on?"
|
|
"No ollaanpa sitä kylmiä. Minähän vain tarjosin hieman lämpöä ja lempeä. Tekisi hyvää sinullekin." Kuunvalossa välkehtivä lyhytmiekka antaa kuitenkin ymmärtää, että varisialaisen parempi jättää tämä asia sikseen.
Hetken ajan Tiberius katsoo Moekia, aivan kuin harkiten tämän tarjousta. Mitä hittoa, onko se edes nainen. No on sillä hame... Mutta tarkoittaako sekään nykypäivänä mitään. Ei noista puolituisista tiedä
"Kiiti vain, Moeki. Mutta ihan sopivan lämmin täällä on. Sain juuri uudet untuvat makuupussiinkin," velho kieltäytyy tarjouksesta kohteliaasti, ja levittää makuualustansa. Hetken ajan hän ehtiikin makoilla aloillaan, kunnes alkaa nuuskia ilmaa, ja nousee istumaan. Hyvin pian Tiberius tajuaa hajun lähteen, joten hän nuolaisee sormeaan ja pitää sitä hetken ilmassa tunteakseen tuulen suunnan. Sanakaan sanomatta varisialainen nousee ylös, siirtää makuupaikkansa tuulen yläpuolelle Mombasasta katsoen, ja heittäytyy jälleen pitkälleen.
"Öit' vaan kaikille. Paitsi Meilin ja Mosuah voitte kyllä jatkaa juttuanne. Tuo teologinen läppä on just sitä mitä mies tarvitsee saadakseen unen päästä kiinni" Viimeinen lause keskeytyy hetkeksi liioiteltuun haukoitukseen, mutta sen jälkeen varisialainen kääriytyy makuupussiinsa ja kuulostaisi lopultakin olevan hiljaa.
|
|
Mombasa ei näytä huomaavan, kun hänen makuupaikkansa lähiympäristö autioituu. Hän hääräilee vielä reppuaan kaivaen ja sivukorvalla Meiliniä ja Mosuahia kuunnellen, ilmeisesti tehdäkseen näistä jonkinmoisia poikkiluonnonuskollisia analyysejä omassa päässään. Kun makuupussin ympärille on asetettu jonkinmoiseen muodostelmaan erinäisiä luita, ajopuun kappaleita ja kiviä hän näyttää olevan lopulta tyytyväinen avomaan pesäänsä, mutta vielä hieman liian virkeä alkaakseen punkkaamaan tosissaan.
|
|
Alistina alkaa laittelemaan omaa nukkumapaikkaansa syrjemmälle muista. Kun ei ole leiritulta niin hänen pitää pitää itsensä muuten lämpimänä. Kuumassa pajassa käytännössä asuneena puol'örkki on vilunarka, ja kääriytyy tiukasti makuupussiinsa, vetäen vielä viltin päälle. Hän asettuu nukkumaan selkä muihin kohti. "Herättäkää sitten." seppä mutisee vielä ennenkuin huokaa syvään ja sulkee silmänsä.
|
|
<"Tätä menoa ei mene pitkäänkään, että tutustutan sinut omakätisesti joihinkin Sarenraen keskeisiin opinkappaleisiin... Enkä nyt tarkoita anteeksiantoa katuville väärintekijöille"> Meilin mutisee tieniksi pussiinsa kääriytynyttä velhomiekkosta mulkoillen, sujauttaen samalla lyhytmiekkansa rivakasti takaisin huotraansa.
Kääntyen Mosuahin, Moekin ja Janiran puoleen paladiini toteaa: " No, päivä on ollut pitkä ja aamun vahtivuoro lähestyy lähestymistään, taidan minäkin tästä jo painua pehkuihin...Vaikken uskokaan, että ongelmia tulee, niin josko jompikumpi teistä, Moeki tai Janira, kumpi nyt sitten onkaan vahdissa, viitsisi varmistaa, että todella olen hereillä ennen vahtivuoroani? Öitä ja levollisia unia teillekin", hän toivottaa lopuksi kohteliaasti.
Nainen kerää kimpsunsa ja kampsunsa yrittäen olla mahdollisimman hiljaa ja hipsii Alistinan lähistölle. Matkallaan nainen ei voi olla vilkaisematta Mombasan omintakeista lepopaikkaa. "Mitä taivaan tähden...? En edes yritä ymmärtää...!"
"Psst! Alistina? Sopiiko, että nukun täällä päin?" Meilin kuiskaa puoliörkille lähemmäksi päästyään. Jos vastalauseita ei kuulu, paladiini hyvin hiljaa mutta erittäin työläästi ja hitaasti riisuu haarniskansa ja pujahtaa lopulta levitettyyn makuupussiinsa, pitäen toki kohteliaan etäisyyden lepäävään naisseppään ja vilkaisten vielä varmuuden vuoksi Tiberiuksen makuupaikan suuntaan. Valon vähyys ikävästi kuitenkin estää timantinkovan varmuuden saamisen miehen sijainnista.
|
|
Moeki katsoo Tiberiusta hieman kummasti mutta ei sano mitään. Sen sijaan hän katsoo Mombasan puuhia ja vaikka hän ensin miettiikin, että menisi puoliörkin lähistölle nukkumaan, koska haju ei häntä juuri haittaa, omituinen makuupussinsuojausrituaali näyttää hänestä siltä, että hän ei haluaisi häiritä sitä. Hän menee kuitenkin levittämään oman makuualustansa lähemmäs Mombasaa kuin muut, vaikka ei viereen menekään. Hän hymyilee ja vastaa Meilinille: ”Sopii.” Hän istuu hetken paikallaan ennen kuin panee maate.
|
|
Unessaan Meilin istuu öiselle metsäaukiolle pystyten nuotion ääressä Mosuahin kanssa. Paladiini on hieman huolissaan, sillä aukion maasto on ruohikkoista niittyä eikä nuotiota näytä ympäröivän minkäänlainen suojaava kivikehä. "Etkö pelkää, että se pääsee leviämään?" hän kysyy mwangilaiselta, tuntien selittämätöntä levottomuutta. "Don't worry, the oni who Walks Behind the Trees will quench it", mies vastaa kielellä, jota Meilin ei ymmärrä, hymyillen leveästi. Hyvin leveästi. Hymy tuntuu itse asiassa jotenkin mahdottomasti jatkuvan shamaanin kasvojen ulkopuolellekin.
Nuotion liekit räsähtävät, nousten yhä korkeammiksi ja kuumemmiksi. Rätinä muuttuu ryskeeksi ja kauhuissaan paladiini ponnahtaa seisaalleen ja käännähtää katsomaan ympäröivää metsää, joka tuntuu heränneen sihisten ja sähisten eloon. Lähistöllä jokin suunnaton ja matelijamainen lähestyy, murskaten runkoja tieltään. Paniikissa paladiini tajuaa ryskeen kuuluvan joka suunnasta yhä lähempää. "Se kiertää minua kohti spiraalina!" tajuaa hän kauhuissaan. Naisen vierellä kolmimetriseksi kasvaneen kokon humina ei riitä hukuttamaan lähestyvän tuhon ääntä. Tianilainen sukeltaa tuleen -
- Ja herää makuupussinsa uumenista hiestä märkänä. Reuhdottuaan tiensä ulos nainen henkäisee viileää yöilmaa. "Painajainen. Pelkästään painajainen!" hän ajattelee helpottuneena.
Kestää kuitenkin tovin, ennen kuin hänen kiihtymyksensä on siinä määrin laantunut, että mantelinmuotoiset silmät sulkeutuvat uudemman kerran. <"Vahva kestää, kova murtuu"> hän mutisee puoliunisesti tieniksi, ennen ajelehtimistaan uusiin uniin.
"Vaikuttaa siltä, että olette jo valinneet yöpaikkanne. Hyvä! Ja älkää huoliko, ei täällä Kortoksella yöt ole lainkaan niin kylmiä", Janira rauhoittelee, asetellen omaakin makuupussia paikoilleen tuulelta suojaisaan paikkaan. "Ja olen usein retkeillyt yksinkin. Semmoista koiran unta kun nukkuu niin ei ole mitään hätää."
Puolituinen riisuu ylimääräiset haarniskat ja tarvikkeet pois päältään ja pikkuhiljaa vääntäytyy makuupussiin yön levolle.
Yö sujuu rauhallisesti kunkin tiennäyttäjän ottaessa lyhyen vahtivuoron. Kuu mollottaa läpi yön korkealla taivaalla, hohkaten valoa riittävästi miltei jopa kronikoiden lukemiseen. Absalomin valot eivät siltikään sammu. Ja pian horisontista nouseekin taas aurinko, sen ensisäteet värjäten taivasta moninaisesti.
Aamu menee valmistautuessa uuteen päivään ja uuteen patikointiin. Aamupala koostuu retkeilijälle tutusta murkinasta; kuivalihasta, pähkinöistä ja kuivatuista hedelmistä. Kukin tekee omat aamuriittinsä, kunnes lopulta reput pistetään taas olalle ja matka jatkuu Janira Gavixin johdolla.
Reitti mutkittelee korkealla, mutta näyttää sivuuttavan korkeat vuoret tyystin, pikemminkin laskeutuen matalammaksi kohti syvempiä metsiä. Puut kasvavat polun varsilla korkeiksi, niiden latvojen lehdet peittäen suurimman osan auringon valosta samalla aluskasvillisuuden tiheytyessä. Siellä Janira ottaa yhdestä monesta taskustaan esille hopeoidun kompassin näköisen kapistuksen, mihin on painatettu Tiennäyttäjäin järjestön symboli: Avoimen Tien glyyfi.
"Sain tämän veijarin", Janira sanoo osoittaen kompassihärveliään. "Kun onnistuneesti suoritin oman konfirmaationi. Kun tämä tehtävämme päättyy onnistuneesti, tekin varmasti saatte omanne."" Hän heilauttaa veijarin kannen auki, ja pitää sitä edessään. Kannen sisäpintaan on kaiverrettu nimikirjaimet JL. Hetken pohdiskelun ja tutkiskelun jälkeen Janira nyökkää ja osoittaa kädellään eteenpäin. "Olemme oikealla väylällä. Jatkakaamme luoteeseen ohitse noiden suurten kivien."
|
|
Mosuah taivaltaa selkä suorana ja pitkin askelin nauttien selvästi matkanteosta. Metsään saavuttaessa hän nuuhkii ilmaa ja hymyilee silmin nähden tyytyväisenä. "Nyt alkaa tuntua kotoisalta", hän sanoo.
Janiran kaivaessa wayfinderinsa esiin Mosuahin kiinnostus herää. "Oho, mikäs se tuo on? Olen nähnyt noita suurloosilla vanhempien agenttien vyöllä ja aina pitänyt sitä jonkinlaisena mitalina. Silläkö on kuitenkin jokin käyttötarkoituskin? Onpa hieno kapine", mies ihastelee silmät suurina. "Ihanko tuommoisen saavat kaikki, jotka suorittavat konfirmaationsa kunnolla?"
|
|
Moeki ei pidä meteliä itsestään suorittaessaan aamutoimiaan. Hän näyttää edelleen hymyilevän jatkuvasti.
Moekilla ei ole Janiran veijariin mitään erityisempää kommentoitavaa, sillä hän tietää, että se on erikoinen kompassi. Tosin koska Mombasa sitä kysyy, hän vastaa: ”Se on kompassi, eli näyttää luotettavasti pohjoisen suunnan vaikka maan alla.”