Janira Gavix NPC's page

Janira tuumaa hetken kaikkien puheita. Hän on vieläkin sangen hengästynyt ja voipunut, ja koittaakin parhaansa mukaan ottaa huomioon jokaisen kertomaa, vaikka tiukille se puolituista ottaa.

"Niin, muistiinpanot, ne ovat aina tärkeitä!" Janira muistaa kehua Moekia, laiskasti taputtaen tätä olkapäälle hyvästä suorituksesta. "Ja erittäin kunnioitettavaa, että haluatte tutkia luolaston perin pohjin! Se käy minulle toki, mutta, puuh, minusta ei juuri ole lähtemään enää joidenkin muiden vihamielisten otusten perään. Tuossa minotaurissa oli yhdelle päivälle tarpeeksi, heh!"

Janira nostaa katseensa puoliörkkinaista kohti. "Temppeli? No se sopiikin kuvioon, itse asiassa... erikoinen paikka temppelille tosin, voisihan sen vähän lähemmäs asutusta tehdä", puolituinen pohdiskelee hetken. "Juoksin tuon minotaurin edellä tiheässä metsikössä tuntikaupalla... joskus luulin eksyttäneeni sen, mutta se pentele oli kuin piikki lihassani, eikä suostunut luovuttamaan. Mikä lie päähänpinttymä, onneksi ilmestyitte paikalle parahultaisena hetkenä ja pelastitte minut sen ikeestä!" Janira olisi Alistinallekin antamassa taputuksia olkapäälle, muttei väsymyksestään tajua erhettää ja taputteleekin vain reittä huomion kiinnityttyä jo muualle.

"Koboldeja?" Janira kysyy uteliaana, vaikka miltei heti sitten kohauttaa olkiaan. "Vaikka olisihan se pitänyt arvata. Koboldit ovat kuin torakoita, niitä sikiää olit missä tahansa. Ei niistä yleensä suurempaa vaaraa ole, ellei jokin ulkopuolinen taho keksi yhdistää keskenään nahistelevien koboldiheimojen joukkoa yhtä kohdetta vastaan."

"En voi enkä tohdi estää teitä, jos mielitte tutkia luolastoa tarkemmin, sehän on vain hienon tiennäyttäjän piirre!" Janira sanoo riemastuneesti, mutta kuitenkin istahtaa alas pienen kiven päälle lepuuttamaan itseään. "Mutta minun pitää moinen ekskursio jättää välistä, tarvitsen varmasti viikon vuodelepoa toipuakseni tästä äkkinäisestä juoksutreenistä, puhumattakaan arvista. Kiitos, Mosuah, toki sinun pyhä energiasi auttaa, mutta kuten lääkärit sanovat, vuodelepo on parasta! Eli jos hipsitte hetimiten vielä takaisin, niin voisiko joku teistä jäädä seurakseni? Ettei vain joku nälkäinen susi tule ja vie minua kuin kuivaa rättiä kotikoloonsa pentujen ruoaksi?"

"Kaikki tämä kertomanne", Janira aloittaa, osoittaen kunkin muistiinpanoja. "kuulostaa järkeenkäypältä. Paremmalta, kuin mitä itse oletin, oikeastaan! Olin ehtinyt jo puoliksi toivoa, että luolasta löytyisi joku teatraalinen näyttämö, missä pahat kätyrit solmivat suunnitelmia Absalomin hävitykseksi... semmoisen paljastaminen olisi jännittävää! Ja minkälaisen tarinan siitä saisikaan, vau! Niin siis tietenkin eihän se hyvä juttu olisi, kuitenkaan..."

"Viitta? Mikä viitta?"

Janira alkaa availla silmiään Mosuahin toisen pyhän energian aallon jälkeen, vaivalloisesti nousten kyynerpäiden varaan makaamaan. "Oijoi, se oli liian lähellä", hän voivottelee silmiään hieroen, ikään kuin olisi juuri herännyt. "Missä se minotauri on? Ei näy... pötkikö se pakoon? Jopas jotakin, olettekin paljon etevämpiä taistelijoita kuin olisin voinut kuvitellakaan!"

Janira nousee ylös ja silminnähden ylistää tiennäyttäjien toimia, kysellen tarkentavasti mitä taistelussa tapahtui, kuka löi ketä, kompaistuko joku oksaan, kastuivatko vaatteet, ynnä muita yhdentekeviä yksityiskohtia. Äkkiä hän kuitenkin äkkää keskittyvänsä aivan olemattomiin asioihin.

"Niin, ne luolat, tosiaan, niitähän varten me tänne ensikädessä tulimmekin! No, kävitte siellä, mitä kaikkea löysitte? Teittehän tarkat muistiinpanot kaikesta?"

Janira ottaa askeleen taaksepäin ja väsyneenä yhä jaksaa taistella häntä valtavasti suurempaa hirviötä vastaan. Hän heilauttaa piiskaansa, yrittäen napata suurkirveen tämän käsistä. Hän jatkaa yhä jo aiemmin luolasta kuulemaa rohkaisevaa tarinaa.

"Ja Selmius Fosterin kilpa maridia ja efreetiä vastaan Jalmerayn saarella osoitti ja opetti meille, ettei mikään ole todellisuudessa mahdotonta, ja kuinka jokaisessa tilanteessa on voiton ainekset!"

Disarm + inspire courage - fatigue: 1d20 + 1 + 1 - 1 + 2 ⇒ (3) + 1 + 1 - 1 + 2 = 6

Janira parahtaa pahemman kerran kun piiska kyllä kiertyy aseen ympärille, mutta väkivahva minotauri saa nykäistyä ruoskan pois puolituisen käsistä, ja se tippuu hieman liian lähellä minotauria maahan. Janira on nyt aseeton lukuun ottamatta hänen selässä olevaa kevyttä varsijousta.

"Tässä ei ole enää paljoa, muutamia tunteja, luulisin", Janira tuumailee, sormiaan taputellen huuliaan vasten ja katsellen eteenpäin polkua. "Ja mistä aiemmin puhuin? Jaa no taisi olla veijareista! Jaan suosituksia Kreighton Shainelle jahka saamme tehtävän suoritettua, ne ovat kuitenkin arvokkaita eikä niitä liikene ihan kaikille jaettavaksi."

"Mutta, hienosti toimittu! Unohdin jo perin onnitella, eivät nuo itseni kokoiset kirput kuitenkaan mikään jokapäiväinen näky ole. Pakataan kimpsumme ja kampsumme ja jatketaan ennen kuin niitä ilmestyy jostain kolosta lisää."

Janira hihittelee hieman Meilinin kömpelölle selitykselle.

"Nuo parannussauvat sisältävät osan siitä pyhästä magiasta, minkä pappi tai muu on taikaesineeseen sisällyttänyt. Käyttäjä, tai loitsija tässä tapauksessa, vapauttaa sitä magiaa mikä on varastoitu."

"Ette varmaankaan mieli noista otuksista mitään omintakeista kulttuurimuhennosta? Voimme arvatenkin jatkaa sitten matkaa?"

"Sepä kävi... nopeasti", Janira toteaa hämmästyksissään ja lopettaa rohkaisevan kertomuksensa miltei ennen kuin se ehti alkaakaan. Hän katsoo kutakin ryhmän jäsentä ja nyökyttelee hyväksyvästi. "Teillä tuskin tulee olemaan ongelmia tilanteissa, jotka vaativat vastaavanlaista, öh, väkivaltaista otetta. Ja hyvä niin! Näitä öhkömönkiäisiä, jotka jostain syystä aina yrittävät uida liiveihin ja viedä pihkuisen elämän kehosta, tuntuu löytyvän ihan mistä tahansa maailmankolkasta. Mistä lie sekin johtuu."

Puolituinen huomaa Mombasan pienen haavan ja katsoo puoliörkkiä kysyvästi. "Tarvitsetko tuota haavaa varten jotain? Ei näytä järin vakavalta."

"Pentele!" Janira älähtää ötökän ilmestyttyä yhtäkkiä puolituisen eteen. "Jättikirppuja! Verenhimoisia kirouksia! Muistakaa kitiinikuori, käyttäkää tylppiä aseita!"

Puolituinen ottaa ensitöikseen askeleen taaksepäin ja alkaa kertomaan rohkaisevaa tarinaa.

"Mikään metsän elikko, ei edes jättimäiseksi kasvanut käärme tai kirppu, ole koskaan ollut tiennäyttäjien tavoitteiden tiellä! Nämä luonnon epäsikiöt eivät osoita meille haastetta tai estettä, ja ne raivataan tieltämme pois suuremman aatteen edestä!"

Inspire courage +1, eli +1 osumiseen, vahinkoon ja pelastusheittoihin pelkoa vastaan.

"Tämä veijariksi kutsuttu kapistus on ominainen tiennäyttäjäagenteilla", Janira aloittaa, näyttäen kompassia, kohottaen sen päänsä yläpuolelle. Mosuahille hän nyökkää. "No, niissä on tiettyjä valintaperusteita liittyen tiennäyttäjän rahalliseen tilanteeseen ja muuhun semmoiseen. Joillakin konfirmaatioon osallistuneilla saattaa jopa oma veijari ollakin jo!" Janira luo merkitsevän katsee Tiberiukseen, joka koko tehtävää kutsui leikiksi ja kertoi olleensa jo aiemmin kenttätehtävissä.

"Tämä veijari, sen lisäksi että toimii kompassina, sisältää myös pientä taikuutta", Janira jatkaa, käännellen kompassin kantta heijastaen auringon valoa eri suuntiin. "Sillä on muun muassa kyky luoda valoa aivan kuten sillä loitsulla, mitä velhokouluissa miltei ensimmäiseksi opetetaan. Ja iouni kivet resonoivat näiden kanssa kukin omalla tavallaan, luoden mitä erikoisempia vaikutuksia käyttäjälleen. Niistä on suurloosissa parempikin opus, suosittelen lukemaan." Puolituisen hymy ei hyydy selostaessaan taikaesineen ominaisuuksia, vaikka kuuntelijana onkin melko metsäläiseksi itsensä esittänyt Mombasa.

Janira on vastaamassa jo Meilinin kysymykseen, kun puskien kahina keskeyttää hänet.

"Sain tämän veijarin", Janira sanoo osoittaen kompassihärveliään. "Kun onnistuneesti suoritin oman konfirmaationi. Kun tämä tehtävämme päättyy onnistuneesti, tekin varmasti saatte omanne."" Hän heilauttaa veijarin kannen auki, ja pitää sitä edessään. Kannen sisäpintaan on kaiverrettu nimikirjaimet JL. Hetken pohdiskelun ja tutkiskelun jälkeen Janira nyökkää ja osoittaa kädellään eteenpäin. "Olemme oikealla väylällä. Jatkakaamme luoteeseen ohitse noiden suurten kivien."

"Vaikuttaa siltä, että olette jo valinneet yöpaikkanne. Hyvä! Ja älkää huoliko, ei täällä Kortoksella yöt ole lainkaan niin kylmiä", Janira rauhoittelee, asetellen omaakin makuupussia paikoilleen tuulelta suojaisaan paikkaan. "Ja olen usein retkeillyt yksinkin. Semmoista koiran unta kun nukkuu niin ei ole mitään hätää."

Puolituinen riisuu ylimääräiset haarniskat ja tarvikkeet pois päältään ja pikkuhiljaa vääntäytyy makuupussiin yön levolle.

"Tokkopa nyt kahden kilometrin korkeudessa", Janira toppuuttelee Mosuahin toteamuksia. "Yhden kilometrin, luulisin. Kahdessa alkaisi jo happi loppua veden äärellä asuvalta, puhumattakaan kidusmieheltä! Kieltämättä tuo järjettömän korkea huippu", puolituinen jatkaa, osoittaen kohti pohjoista, missä hurjan korkea vuori siintää kauempana horisontissa. "Arazlant Mox vääristää korkeuskäsitystä."

"Jaetaan vahtivuorot tasan, se on hyvä tapa, siten kaikki saavat riittävästi unta eikä kukaan lähde uuteen päivään puoliavoimin silmin!"

"Niin, puhuitkin, että isäsi oli pakottanut sinut tiennäyttäjiin?" Janira kysyy uteliaana. "Älä suotta murehdi, ajan myötä nämä hommat oikeasti oppii. Kronikkain taittajat ja muut istuvat päivät pitkät vain istuen ja niitä töitä tehden, tietävät kaiken niistä kirjoista, mutteivat ole itse niitä asioita koskaan kokeneet. Kunhan sinä tunnet olosi hyväksi retkillämme ja tiedät tekeväsi oikein, se on tärkeintä."

Janira selvästi taputtaisi Alistinaa olkapäälle, mutta ei sattuneesta syystä yllä.

Kotvasen odoteltuaan Moeki, Meilin, Mombasa ja Mosuah viimein saapuvat suurloosin portille. Kärsimätön Janira ei ole ollut odottelusta hirveän mielissään, painottaen heillä olevan nyt kiire saavuttaa luolasto huomenna viimeistään, täyden kuun aikaan.

Tapahtui aiemmin Haavoittuneessa Virvatulessa.

Janira lyö kätensä yhteen, iloisena tiennäyttäjien keskustellessa tarvikkeistaan, ja samalla ollen hieman huvittunut koko ryhmän äkillisestä tarpeesta hankkia kullekin snorkkeli.

"No, nyt kun olemme valmiita, voimme alkaa tekemään lähtöä vuorillepäin. Pakatkaa reppunne tiiviisti, ettehän halua jättää peräänne tavaravanaa!" puolituinen virkkoo iloisena ja hypähtää pois pöydältä, johdattaen ryhmää eteenpäin. Ryhmän, tai vähintään parin jäsenen, mielenkiinto jakkeihin tosin ohjaa tiennäyttäjiä poikkeamaan kauppabazaarin lisäksi myös suurloosilla. Janira myöntyy lyhyeen visiittiin; monihan joutuu mennä vaihtamaan muunmuassa panssarin päälleen lähtiessään vaaralliseen erämaahan.

Janira itse ei tule ihmettelemään jakkia; hän on nähnyt maailmaa jo hieman enempi, eikä jakin näkemisessä olisi hänelle mitään uutta. Hän odottaa hivenen kärsimättömänä suurloosin portin edustalla muiden mahdollisten tiennäyttäjäkollegoiden kanssa.

Ketkä katsovatkaan jakkia, ketkä jäävät Janiran luokse, sen päättää kukin pelaaja itse. Annan vielä hetken aikaa roolipelaamiselle ennen kuin poljen taas eteenpäin huomenna.

Janira on selvästi hämmentynyt tiennäyttäjäalokkaiden innostuksesta siirtyä suoraan asiaan. Hän kuitenkin ravistaa päänsä selväksi ja katsoo sitten Mosuahia hymyillen. "Alue, minne olemme matkaamassa, on kentaurien omistamaa. Voitte kuvitella, mitä kentaurit pitävät sukulaisrotuisten käyttämisestä kuljetukseen..." Janira pyörittelee hieman silmiään, olettan Mosuahin itse päättelevän lopun.

"Mutta niin, tarvikkeista", puolituinen aloittaa, alkaen tyhjentämään oman reppunsa monia sopukoita. "Lienee sanomattakin selvää, että tämmöiselle matkalle kannattaisi hankkia vähintäänkin perusretkeilytarvikkeet: köyttä, valonlähde, ruokaa, tulentekotarvikkeet, parannustarvikkeet, mitä näitä nyt on. Lisäksi suosittelen ostamaan alkemistin tulta, vastamyrkkyjä, ja jopa pyhää vettä jos vain rahanne niihin riittävät."

"Enkä voi kyllin painottaa sitä kaikkein tärkeintä: muistiinpanoja! Kirjoittakaa ylös paperille kaikki mitä havaitsette ja huomaatte. Siltä varalta, että kirjoitustarvikkeet ovat, öh, unohtuneet teidän ostoslistastanne, minulla on vino pino paperia, kyniä ja mustetta. Voitte ottaa siitä ihan vapaasti." Janira ottaa kokonaisen riisin nipun paperia ja nostaa sen raskaan pinon vaivoin pöydälle, asettaen sitten läjän kyniä ja mustepulloja sen vierelle.

"Tärkeintä on, että olette varautuneet miltei mihin tahansa. Eli mitä jos se luolasto onkin veden vallassa? Entä jos joudumme kiipeämään jyrkännettä ylös? Suosittelen teitä kaikkia hankkimaan kaikki kuvittelemanne tarvikkeet, mutta älkää toki ihan kaikkea aina tuoko mukaanne, se turhaan hidastaa. Esimerkiksi osirionilaiset aavikkokuteet ja rantabikinit jättäisin ihan suosiolla kotiin!" Janira hihittää lopuksi.

"Erinomainen kysymys!" Janira huudahtaa ja hymyilee Alistinalle. "Aiemmin mainitsinkin, että kidusmiehet ovat salamyhkäisiä. Ja tosiaan heidän ainoa vakinainen asuinkaupunkinsa on Escadar, kaupunki Kortos-saaren pohjoispuolella. MItä he tekevät sitten vuorilla? Asuvat? Hyvin epätodennäköistä. Uhaksi? Eeen usko. Jotain epämääräistä? Hyvin paljon mahdollista."

"Meidän, järjestön, päämäärähän on oppia aina lisää maailmasta. Ehkä luolissa piilee tietoa kidusmiesten rutiineista, kulttuurista, tai ehkä jopa alkuperästä! Se olisi mahtava löytö!"

Janira nyökkää Mosuahin ja Moekin puheille. "Arvostan innokkuuttanne, mutta varusteiden läpikäyminen tulisi suorittaa sitten kun kaikki tieto on tehtävän esitiedoista saatu irti", Janira opastaa. "Aikeinani olikin nyt jatkaa itseasiassa juuri tehtävän yksityiskohtien kertomisesta."

"Sen jälkeen kun luin omat tehtäväraporttini itse uudestaan, mestari Shaine ei usko sen olevan sattumaa, että joka kerta kun kidusmiehet astuvat luoliin, on täysikuu. Eikä ole myöskään sattumaa, että teidät on tänne koottu päivää ennen seuraavaa täydenkuun aikaa. Sekä minä että mestari Shaine uskomme huomisyön olevan paras tilaisuutemme saada selville miksi nämä luolat ovat niin tärkeitä kidusmiehille, ja mitä he siellä oikein tekevät."

"Luolat tosiaan sijaitsevat Kortosvuorten juurella. Meidän tulee käyttää jokainen valoisa hetki saavuttaaksemme luolat jalkaisin, yli Hautamaiden, kulkien pitkin Diobeliin johtavia polkuja, ja lopulta kohti villiä erämaata. Jos meillä on onnea mukana, emme tosiaan törmää noihin luettelemiinne paikallisiin asukkeihin. Vaikkeivat he välttämättä vihamielisiä olekaan, niistä voi koitua meille odottamattomia viivytyksiä. Kuitenkin, kun viimein pääsemme luolille, meidän tulee työskennellä yhdessä ja selvittää, onko kidusmiehiä paikalla tai milloin he viimeksi ovat olleet siellä. Pidätte myös silmät ja korvat auki muiden vihjeiden varalta, jotka voisivat antaa osviittaa luolien tärkeyteen."

"Tuleeko mieleen vielä jotain kysyttävää? Käydään sitten tämän jälkeen läpi tarvikkeemme perinpohjin."

"Heh, jos menee käsirysyksi niin pidän puoleni ihan miltä etäisyydeltä tahansa!" Janira naurahtaa ja nostaa vyöllään roikkuvaa ruoskaa. "Ja tunnen yhden jos toisenkin rohkaisevan tarinan, joka varmasti ruokkaa taistelumieltä! Etulinjassa en kuitenkaan olisi kuin harmiksi." Puolituinenkin luo merkitsevän katseen Alistinaa kohti ja nyökkää.

Janira nyökyttelee hyväksyvästi kunkin kertomukselle.

"Hienoa Tiberius! Halajat tietoa, ja taikuuden opiskelu onkin oiva tapa oppia lisää arkaanisia salaisuuksia!" puolituinen kannustaa varisialaista.

"Olet oikeassa Moeki!" Janira jatkaa kääntyen puolituista kohti. "Tiennäyttäjillä on yhteinen päämäärä, joka on, ainakin yleensä, muukin kuin raha. Auttaa vetämään yhtä köyttä!"

"Oijoi, halkaisi kallonsa. Kuulostaa pahalta", Janira kommentoi, tämän ilmeen muuttuessa hetkellisesti irvistykseksi. "Toivottavasti kukaan teistä ei tule kokemaan moista kohtaloa."

Alistinaa katsoessa Janira hekottelee hermostuneesti. "Ei kai sitä ahjon edessä vain seisoskella? No kuitenkin, hyvä että olet liittynyt, olen varma että sepäntaidoistasi on hyötyä jatkossa, eritoten jos pääset tutkimusretkelle jonnekin Viiden Kuninkaan kääpiöraunioihin."

"Kuinka sinä sitten erottauduit kirkon riveistä, että liityit? Vaikka toki sinähän pystyt tekemään paljon hyvää seikkailuilla pitkin Golarionia järjestönkin leivissä!" Janira kommentoi Meilin Shanin tarinaa. Puolituista askarruttaa tianilaisnaisen arkuus.

Mombasan ehkä yllättävä tiedonmäärä Kortosvuorten eläjistä saa Janiran nyökkäämään hyväksyvästi uudelleen. "Tuo, tuo on aivan totta, parahin Mombasa! Heistä ei pitäisi olla meille kuitenkaan mitään vaaraa, jahka pysymme heidän territorioiden ulkopuolella ja pysyttelemme heille vaarattomina. Harpyijat nyt ovat hanakampia puolustamaan alueitaan, mutta nämä luolat eivät sijaitse laisinkaan heidän korkeuksissaan."

"Ah, loistavaa! Lisää tiennäyttäjiä!" Janira parahtaa iloisesti. Hän tervehtii Mosuahia ja Moekia, jälkimmäistä ehkä hivenen iloisemmin sattuneesta syystä, ja ohjaa kädellään istumaan pöydän ääreen. Hän hykertelee huvittuneena Mombasan puheille, mutta peittää sen taitavasti.

Meilinin kerrattua tehtävää, Janira nyökkää. "Aivan niin, juuri niin. Ja nyt kun olemme kaikki tässä, voimme aloittaa."

Janira asettaa repun pöydälle ja kaivaa sieltä kokoonsa nähden hyvin suuren nahkapäällysteisen kirjan, jonka avaa pöydälle kaikkien nähtäväksi. "Ennen kuin suuntaamme vuorille, meidän tulisi kaikkien tuntea toisemme ja toistemme kyvyt, ja käydä läpi suunnitelmaamme. Ne kaikkein tärkeimmtä asiat, mitkä määrittää tutkimusretken onnistumisen, ovat tietenkin yhteistyö ja valmistelu! Minä aloitan!"

"Minä olen tosiaan Janira Gavix, jos esittely jäi välistä. Olen ollut tiennäyttäjä vähän neljä vuotta. Liityin järjestöön, sillä haluni tutkia maailmaa ja sen mysteereitä paloi kovasti! Tai no, näin alunperin tahdoin, mutta kiinnostuin sitten tiedon ja opin keräämisestä, ja pyrinkin pääsemään kronikoijien kirjoon."

"Entäs te? Mikä sai teidät liittymään tiennäyttäjäin järjestöön? Oletteko kenties käyneet kolmen vuoden koulutuksen, vai onko teidät palkattu suoraan kentältä?"

Janira antaa ryhmän keskustella hetken keskenään, kun eivät selvästi tunne toisiaan juuri lainkaan. Puolituinen seuraa oudon kiinnostuneesti räväköitä persoonia ja hymyilee leveästi ja innokkaasti huolimatta Tiberiuksen karkeista sanoista. Hän nousee tuolilleen seisomaan nähdäkseen paremmin muut tiennäyttäjät pöydän takaa.

Janira kääntyy ensimmäiseksi Meilinin puoleen, ja hymähtää naispaladiinin kysymykselle. "Demoninsukuisia? Ei sentään. Ihan ovat humanoideja, miltei ihmisen näköisiä, mutte kaulassa kolme paria kiduksia. Asuvatkin usein vedessä tai veden äärellä. Melko salamyhkäisiä, mutteivat kuitenkaan vihamielisiä."

Tiberiuksen lapsenmielinen kiukuttelu hämmentää Janiraa, joka on kai tottunut asiallisiin joskin ehkä hygienisesti vajavaisiin tiennäyttäjiin. Kuitenkin ammattimaisesti puolituinen kääntyy varisialiasen miehen puoleen ja tyynnyttelee tätä, käsillään aivan kuin painaen suurta tyynyä päänsä korkeudella maata vasten. "Vakuutan sinulle, tämä ei ole mikään leikkitehtävä. Me emme tuhlaisi kokeneiden tiennäyttäjien arvokasta aikaa pelleilyillä, tietenkään. Mitä mestari Shaine tahtoi tarkoittaa konfirmaatiolla on se, että tämän tehtävän suoritusta seurataan ja sillä mitataan myös teidän pätevyyttänne myöhempiä tehtäviä varten." Janira on hyvillää Tiberiuksen rauhoittuessa ja kättelee tätä sirolla kädellään, hymyillen yhä aivan kuin ei olisi koskaan lopettanutkaan.

Puolituinen kääntyy myös katsomaan Alistinaa, joka ei istuessaan vaikuta puolituisesta läheskään niin uhkaavalta. Janira ei ole pituudeltaan edes puolta siitä mitä Alistina, mutta puolituinen kätkee hermostuneisuutensa taidokkaasti tärkätyn hymynsä taakse. "Tule toki pöydän ääreen istumaan sinäkin, niin voimme paremmin tutustua toisiimme, eikö?" Janira kehottaa, viittoen kädellä puoliörkkiä lähestymään.

Toisen puoliörkin myöhäinen saapuminen saa Janirankin pään kääntymään. "Hänen on pakko olla samaa porukkaa", hän ajattelee nähdessään kummallisen vaatetuksen ja vyöllä roikkuvaan asevarastoon. "Loistavaa! Ajattelinkin, että ryhmä olisi ollut melko pieni", Janira aloittaa, taputtaen pyöreää pöytää. Puolituisen ilme onkin entistä hämmästyneempi, kun Mombasaksi esittäytynyt puoliörkki talsii baarimikon luokse juomaa hakemaan. Janira kohauttaa olkiaan ja pysyy tuolillaan seisten, seuraten mielenkiinnolla ryhmän jutustelua.

"Tuota, tiedättekö kenties onko tänne saapumassa vielä muita? Neljä on useimmiten retkikunnissamme minimimiehityksen määrä..."

Janiran ääni on täynnä intoa ja iloa.

“Tervehdys, innoittavat tiennäyttäjät! Kuutisen kuukautta sitten kun olin kartoittamassa luolien sisäänkäyntejä Kortos vuorten aluskukkuloilla, todistin yksinäisen kidusmiehen astuessa sisään yhteen häivytettyyn luolaan. Silloin en juuri mieltäni rasittanut asialla, mutta sitten näin toisen kidusmiehen menevän samasta luolasta sisään kuukautta myöhemmin kun minun konfirmaationi jatkui jatkumistaan. Muutamaa päivää myöhemmin, kun olin saanut viimeisteltyä minulle annetun tehtävän, lähdin tutkimaan luolastoa kuitenkaan löytämättä jälkiä näistä kidusmiehistä.”

Janira istuutuu pyöreän pöydän ääreen ja säteilee innokkuutta. Hänen hymynsä ulottuu korvasta korvaan.